tiistai 18. marraskuuta 2008

terveisia herbie hancockin konsertista! ja uusi koti.

aivan. jazz-legenda kavi taalla viime viikolla ja pakkohan sille keikalla oli paasta. ja viela melko edullisesti, koska liput olivat 40€ kipale. soivana materiaalina oli uudempaa tuotantoa ja viimeinen biisi oli "watermelon man" ja encorena "cantaloupe island".. jokaiselle jotakin ;) bandi koostui aikas nuorista, mutta sitakin ansioituneista muusikoista ja vanha Herbiekin oli oikein vetreassa kunnossa. myos huuliharpisti oli sekstettiin eksynyt, mika oli iloinen yllatys. kokoonpano oli siis: rummut, basso, piano, kitara, foni ja huuliharppu. saliaani oli ihan kohdallaan ja parani kylla keikan loppua kohden huomattavasti alun aika "kuivan" saundin jalkeen. ensimmaisissa biiseissa ei rumpuja ollut pa:n laitettu jostain syysta ja aanikuva jai vahan huonoksi, mutta parannusta tuli myohemmin. sellainen keikka-arvostelu talla kertaa..
muutenkinhan täällä on edullista ja ilmaista live-musaa mielinmäärin, josta keikkajärjestäjät voisivat suomessa ottaa mallia. luonnollisesti myös kalliimpia keikkoja löytyy, mutta pääsääntöisesti hivenen halvempaa taalla on keikoilla käydä.

usko ei ihan lopullisesti vielä mennyt myoskaan paikallisten suhtautumista terveydelle haitallisiin asumisolosuhteisiin. :) eli toisin sanoen saimme uuden asunnon, joka on aivan huikaiseva verrattuna edelliseen (tietty..). neljäs kerros ja upea maisema yli kaupungin kattojen! asunnossa on vielä hivenen uuden maalin tuoksu ja paistinpannua ei löytynyt, mutta eipä haittaa kunhan homettakaan ei ilmesty meidän tässä asumisen aikana. ikkunat eivät hirveän tiivit ole, joten ainakaan ilmanvaihdossa ei ole onkelmaa.. kyllä olisi irlantilaisella rakennusinssillä ihmettelemistä siinä miten talot ovat suomessa rakennettu. ;) ja on täällä myös televisio. which is nice.

mitäs tänne muuta. harppuja olen yrittänyt katsella ja tullut siihen tulokseen, että vietävän kalliita ovat. lähtöhinta tuntuu olevan reilusti 1000€:n tuolla puolen. olin saanut harhaluulon edullisista harpuista, koska törmäsin yhteen eräässä liikkeessä, mutta joka paljastui lähemmän tarkastelun tuloksena ilmeisen soittokelvottomaksi. enemmän siis näyteikkunakappale.. joudun ehkä tyytymään hivenen edukkaampaan malliin. kotiin sellainen olisi jok tapauksessa mukava saada.

esseitä en ole vielä alkanut kirjoittamaan, mutta ajatustasolla töitä teen jatkuvasti. ;) miles davis-esseen aiheeksi taitaa muodostua muutama milesin soolo "kind of blue" albumilla, joita olen blokkaillut ja muistiin laittanut. kirkonkello-kurssille tehtävään esseeseen aiheet saimme vasta viime viikolla, joten syy ei ole ollut yksin minun..

viime viikonloppuna teimme myos hivenen matkailua ja kavaisimme rannikolla katsastamassa irlannin suosituinta nahtavyytta eli Moherin kallioita. ja hienot ja korkeat olivat. onneksi myos saa oli puolellamme, joskin hivenen tunkkainen bussi-ilma ja mutkaiset tiet saivat pienen paansaryn aikaiseksi. seuranemme oli myos Paman entinen kamppis Susanna, joka oli meita lontoosta tullut tervehtamaan. kuvia saatan laittaa seuraavalla kerralla..

tóg go bog é!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

no kiva että saitte pesäkkeettömän asunnon :) Jäikö Anne vielä asumaan sinne vanhaan?

Täällä Jyviksessä lumi on tullut pysyäkseen ainakin vähän aikaa, nyt on ollu mukavasti pari astetta pakkasella jo jonkin aikaa, ni ei ihan heti lumi sano pulipuli..

ens ke onkin sit ylimääräinen laitoskokous, jossa saadaan urputtaa niistä asioista, joista Nikolle kerroin.. :)

ja Pamalle tiedoksi; kokeilin sitä samaa Muna ja Kana -kisaa kotona, jossa on erilainen lattiapinta (muovimatto..), ja Muna käytti 30cm:n matkaan n.37 sek, mut sillä oli edelleen tendenssi suunnata kulkunsa vasempaan päin. (Munan veto loppui 29cm:n kohdalla..) Kun taas Kana ei koskaan saavuttanu sitä 30cm:n rajapyykkiä, sillä loppu veto/voima 25sek. kohdalla ja se jäi n.10cm:n päähän maalista. Eli taidanpa tulla taas samaan johtopäätökseen; Muna oli/tuli ensin, valmistaja päätti niin. :D

mä en oo vieläkää ehtiny käydä paikallisessa Parnells´issa testaamassa Guinnessia, voi olla etten ehdikää joulukuussa(kaan), joten ehkä saatte musta seuraa jos sinne ens vuonna meette.. :) pitäkäähän mukava loppuaika siellä! -Lisbe

ps. treenaan tinapilliä täällä jotta voin liittyä jammailemaan irkuksi Nikon harpun seuraan :D

pom! kirjoitti...

No jo on asenteellisia leluja! Vaikka saattaisihan se pidemman paalle arsyttaa, jos ne tulisivat aina tasan. Mutta minusta jotakin vaihtelua voisi olla, joka toinen kerta muna ja joka toinen kerta kana, eiko? Pitaisi arvoituksenkii arvoituksena.

Ja ei, Anneliini muutti meen kaa uuteenkin, eli ei huolta siitakaan. Hyva niin!

Jeps, mennaan myos sitten viimeistaan ens vuonna sita Guinnessia kokeileen, josko siina jotakin eroa maistaisi. Onhan niita irkkubaareja siella tosiaan muutama siellakin..

myos hyvvaa joulukuun ekaa paivaa, ela unhoita avata kalenteria!

pamaa se taalta heiluttaa!